Suomalaista laatua – tehokasta tuotantoa – toimivaa yhteistyötä
Sinituote Oy on tuttu ja luotettu siivousvälineiden, vaatehuollon tuotteiden ja autonhoitotarvikkeiden valmistaja. Yritys on pitkän linjan ammattilainen – Sinituotteella vietettiin juuri 30-vuotisjuhlia. Siivousvälinetuotanto alkoi tosin jo 40-luvulla Sini-Tuote-nimisenä yrityksenä, jonka Brotheruksen perhe osti vuonna 1988 ja uudelleennimesi Sinituotteeksi.
Sinituotteella on vahva tuotekehitys, joka näkyy yrityksen tuotteiden laadussa ja panostuksena ergonomisuuteen, ekologisuuteen ja hyvään muotoiluun. Laadukas tuoteprosessi on myös osa yrityksen toimintatapojen jatkuvaa parantamista.
Jatkuvaa parantamista yhteistyössä
Reilu vuosi sitten Sinituote alkoi etsiä uutta kumppania kehittämään hyvässä yhteistyössä yrityksen liiketoimintaprosesseja. Samalla haluttiin vaihtaa vanha toiminnanohjausjärjestelmä joustavampaan, tehostamaan etenkin tuotannonsuunnittelua. Alkoi toimittajavertailu, jonka päätteeksi Sinituote valitsi yhteistyökumppaniksi Roiman.
Olimme etsimässä kumppania, joka kuuntelee tarpeitamme, tuo uusia näkemyksiä ja mahdollisuuksia. Roiman jatkuvan parantamisen asenne sekä kattava kokemus vakuuttivat meidät. Roima on valmis sitoutumaan pitkäaikaiseen kehitykseen, ja niin olemme mekin”
– Sinituotteen tuotantojohtaja Jukka Heiska ja kehityspäällikkö Rami Peltosaari

Sinituotteella on totuttu tekemään asiat itse. Talossa on huikea määrä osaamista, yrityksen Sini-brändin tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan Kokemäellä. Tuotantokoneet ja linjat ovat hyvin spesifejä, ja myös tuotannon robottisolut rakennetaan itse, vastaamaan tarkasti omaan tarpeeseen.
Vaikka kehitys on jatkuvaa, tehdään sitä järkevällä syklillä, pitäen samalla huolta kustannustehokkuudesta. Automaatiota lisätään sinne, missä se parantaa kilpailukykyä.
Kokemäeltä maailmalle
Sinituotteen asiakaskuntaa ovat vähittäismyymälät ja tukkukaupat sekä verkkokaupan kautta myös kotitaloudet. Roiman kanssa Sinituote on panostanut tuotannonsuunnittelun tehostamiseen ja automatisointiin sekä toiminnan kokonaisseurannan helpottumiseen. Kysynnän hallinta ja tuotannonsuunnittelu pelaavat hyvin yhteen, mikä pitää huolen siitä, että varastoissa on tavaraa toimitettavaksi riittävä määrä, muttei liikaa pääomaa sitomassa. Tuotannossa työt tehdään resurssitehokkaasti ja järkevässä järjestyksessä, ja tuotannon tehoja on pystytty nostamaan. Tämä tukee hyvin Sinituotteen palvelulupausta: Kun tänään tilaatte, huomenna saatte.
Liikkuville myyjille suunnattu RoimaSoftware Lean Systemin mobiiliapplikaatio mahdollistaa asiakkaan puolesta tehtävät tilaukset suoraan paikan päällä. Verkkokauppakin on kytketty Roiman järjestelmään.
Yhteistyö Roiman ja Sinituotteen välillä on ollut hedelmällistä – molemmat osapuolet sparraavat toisiaan. Roima ei ole kasvoton järjestelmätoimittaja vaan kehityskumppani, joka kantaa vastuunsa siitä, että sovitut toimet tehdään ja kehityslistaa ylläpidetään järkevästi.
SINI-tuotteet on kehitetty kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti, ja valtaosa yrityksen tuotteista on kotimaisia Avainlipputuotteita. Sinituotteen pääkonttori sijaitsee Hyvinkäällä, Erkylän kartanossa. Sinituote Oy muodostaa yhdessä tytäryhtiöidensä kanssa monialaisen SINI-konsernin.

Miten voimme auttaa sinua?
Kerro tarpeestasi, niin otamme sinuun yhteyttä.