ROIMA AKATEMIA
Viisi askelta joilla johtavat teollisuusyritykset vauhdittavat varastohallinnan kehittämistä
Tiedätkö, miten hyvin yrityksesi logistiikkaprosessit vastaavat tällä hetkellä muuttuvan toimintaympäristön vaatimuksiin?
Muuttuva toimintaympäristö uusine asiakasvaatimuksineen on yritysten arkea. Kun yrityksen toimintoja kehitetään eri osa-alueilla, kuten ostossa, myynnissä ja tuotannossa, myös varastonhallinta tulee nostaa uudelle tasolle. Menestyjät varmistavat toimitusketjun aukottomuuden ensin oman sisälogistiikkansa osalta: prosessien ja materiaalivirtojen on mukauduttava muuttuviin vaatimuksiin – nyt ja tulevaisuudessa. Varastonhallintaa ei voi jättää ketjun heikoimmaksi lenkiksi, sillä sen suunnitteleminen hyvissä ajoin tukemaan muita toimintoja on ensiarvoisen tärkeää menestyksen kannalta.
Asiakkaita palvellaan nykyään monikanavaisesti, ja esimerkiksi verkkokauppa on tänä päivänä monissa yrityksissä tärkeä osa asiakaspalvelukonseptia. Toimiva asiakaspalvelu on alkanut vaatia myös varastonhallinnalta nopeutta, reaaliaikaisuutta ja läpinäkyvyyttä. Samalla varastotoimintojen kompleksisuus on kasvanut yhdessä tehokkuus- ja laatuvaatimusten kanssa.
Johtavien teollisuusyritysten hyödyntämä ROIWalk Varasto on tuotteistettu palvelu, jossa kokeneet sisälogistiikan ammattilaisemme käyvät yhdessä asiakkaan kanssa läpi yrityksen toimintaympäristön, tavoitteet, haasteet ja kehityskohteet. Jo kevyellä kartoituksella saadaan vastauksia siihen, miten yritys voi kehittää kilpailukykyään nopeasti tehostamalla sisälogistiikkaa osana yrityksen muita prosesseja. Toimiala-asiantuntijat osaavat neuvoa myös silloin, kun pohdit, tarvitseeko yrityksesi hankkia erillinen varastonhallintajärjestelmä (WMS) vai olisiko paras vaihtoehto hyödyntää jo käytössä olevaa toiminnanohjausjärjestelmää (ERP).
Kun varaston tapahtumia ja saldoja on tarve ohjata ja seurata reaaliaikaisesti, tarjoaa edistynyt WMS järjestelmä monipuoliset työkalut sisälogistiikan haasteisiin vastaamiseen. Tässä muutamia keskeisiä askeleita, joita asiantuntijamme käyvät asiakkaittemme kanssa läpi ROIWalk Varasto -kartoituksessa:


1. Varaston dynaamisuus ja monivarastointi
Kehittyneessä WMS -järjestelmässä saldo on varastointiyksiköissä ja dynaamisilla varastopaikoilla, joustavasti monivarastoympäristössä. Nimikkeiden sijoittelu varastoon optimoidaan reservi- ja aktiivipaikoille asetettujen säännöstöjen mukaan, ja kiertoluokan mukaan menevimmät nimikkeet sijoitetaan parhaille keräyspaikoille. Ajomatkat varastossa lyhenevät, ja keräily tehostuu. Varaston dynaamisuudella varmistetaan myös saldojen tarkkuus, kun saldo tulee tarkistettua viimeistään varastopaikan tyhjentyessä. Järjestelmä ohjaa FIFO:a ja automatisoi inventointia muun toiminnan yhteydessä.
2. Trukkityön ja keruun optimointi
Trukkityön ja keruun ohjauksessa keruujärjestyksen dynaaminen optimointi tilanteen mukaan on tehokkuuden kannalta oleellista. Tehokkain vaihtoehto on keräilyn optimointi WMS-järjestelmään määriteltävien sääntöjen mukaan. Tällöin trukkitehtävät saadaan optimoitua tehtävään sopiville trukeille ja oikeassa järjestyksessä. Keruuannokset saadaan muodostettua tehokkaiksi ja kuhunkin toimintaympäristöön sopiviksi, jolloin keräilytehokkuus kasvaa. Kerääjälle voidaan keräilyn alussa antaa ohjeita keruulaatikoiden koon valintaan, jolloin käyttäjällä itsellään ei välttämättä tarvitse olla kokemusperäistä tietoa siitä, minkä kokoiseen laatikkoon mitkäkin keruut kannattaa tehdä. Myös moniasiakaskeruu voidaan suorittaa perusominaisuutena.
3. Muutos ja jatkuva parantaminen
Toiminnan kehittäminen ja jatkuva parantaminen vaativat mittaamista: mitä et mittaa, sitä et voi kehittää. WMS-järjestelmän avulla saadaan tarvittava data sisälogistiikan prosesseista erilaisten mittareiden rakentamiseen. Näin voidaan todentaa aikaansaannokset ja ohjata kehitystä oikeaan suuntaan.
4. Automaatio ja tapahtumien määrä
Kun sisälogistiikan tapahtumien määrä nousee, kasvaa tarve WMS:n lisäksi myös automaatiolaitteille, jotka tulisi integroida operatiivisiin järjestelmiin. WMS-järjestelmät on lähtökohtaisesti suunniteltu automaatiota hyödyntäviksi ja integroitavaksi. Tulevaisuuden uusien tarpeita ja jatkokehitystä ajatellen voi myös harkita ERPin roolittamista pois varaston operatiivisesta tuesta ja pitää auki useampia ovia.
5. Asiantunteva kumppani mukaan jo varhaisessa vaiheessa
Roima FidaWare WMS tarjoaa sisälogistiikkan tarpeisiin kohdennetun ja erikoistuneen, joustavan monitoimipaikkaisen varastonhallintaratkaisun. Se tehostaa varasto-operaatioita työn tehokkuuden, trukkien ja automaation kautta ja parantaa varastotoimintojen nopeutta ja läpinäkyvyyttä sekä sitä kautta myös asiakaskokemusta. Yhdessä kokeneiden toimiala-asiantuntijoidemme kanssa saat ROIWalk Varasto -kartoituksella kustannustehokkaasti kattavan läpivalaisun sisälogistiikan nykytilasta ja kehitystarpeista, jolloin pääset tehokkaasti liikkeelle kilpailukyvyn kehittämisessä.


ROIWalk Varasto on ensimmäinen askel yrityksesi keskeisten haasteiden tunnistamisessa ja mahdollisten ratkaisujen löytämisessä. Kartoituksesta saat tarvittavat työkalut varaston toimintojen kehittämiseksi ja jatkuvan parantamisen tueksi:
- Tehokkaampi tilankäyttö
- Virtaviivaiset prosessit
- Automaation tuomat mahdollisuudet
- Parempi laatu, saldotarkkuus ja toimitusvarmuus
Katso webinaaritallenne
Haluaisitko nostaa sisälogistiikkasi uudelle tasolle?
Katso tallenne Roima asiakaswebinaarista ja kuule kuinka menestyvät teollisuusyritykset kehittävät sisälogistiikkaansa! Tähän webinaariin on koottu yli 30 vuoden kokemuksella useiden kymmenien asiakasprojektien parhaat käytännöt siitä, miten onnistut vaativassa sisälogistiikan digitalisaatiohankkeessa valmistavassa teollisuudessa.
Ota yhteyttä lomakkeella: