Tervetuloa Roimaan, Sanni!
Sanni Kiiskinen aloitti huhtikuussa uutena roimalaisena.


Meillä on ilo esitellä uusi roimalainen: Junior Business Controller Sanni Kiiskinen! Sannin työpiste sijaitsee Roiman pääkonttorilla Espoossa, vaikkakin vallitsevan poikkeustilanteen takia työt alkoivatkin täysin etänä ja Sanni on opetellut talon tavoille kotoa käsin. Sanni viimeistelee parhaillaan graduaan ja odottaa innolla tulevia haasteita Roimalla.
Tutustutaanpa Sanniin hieman paremmin:
1. Kuka olet, Sanni?
Olen 24-vuotias, kotoisin Helsingistä. Valmistun tulevana kesänä kauppatieteiden maisteriksi Vaasan yliopistosta, jossa opiskelen pääaineena laskentatoimea. Opinnoissani painopiste on johdon laskentatoimessa, ja aiempaa työkokemusta minulta löytyy muun muassa myynnin ja riskienhallinnan parista. Vapaa-ajallani nautin urheilusta ja musiikista, ajanvietosta ystävien kanssa, sekä italialaisesta ruoasta. Lempiharrastuksiini kuuluu lumilautailu, ja kesäisin wakeboarding!
2. Miksi Roima?
Yrityksenä Roima kiinnitti huomioni jo gradun teon yhteydessä, jonka jälkeen huomasin avoimen työpaikan. Hakuilmoituksesta huokui yrityksen kasvuhakuisuus ja innovatiivisuus, sekä juuri niitä arvoja ja periaatteita, joita yritykseltä ja työnantajalta toivon. Tykkään tekemisen vauhdikkuudesta, ja sen makuun olenkin jo ensimmäisillä viikoilla päässyt.
3. Mikä on salainen supervoimasi?
Salainen supervoimani on varmasti se, että olen erittäin tarkkaavainen ja omaan (omasta mielestäni) hyvän muistin! Lisäksi olen saanut pidettyä viherkasvini hengissä, joka tuntuu sekin jo jonkin sortin supervoimalta.
Lämpimästi tervetuloa joukkoomme, Sanni!