Seminaarisarja jatkuu
Roima Sverige on syksyn mittaan järjestänyt seminaarin kahdesti kuukaudessa Västeråsissa. Näihin perjantaiaamupäivien tilaisuuksiin olemme kutsuneet asiakkaitamme, ja ne ovat olleet avoimia myös muille kehityshaluisille yrityksille.


Olemme seminaareillamme halunneet tarjota inspiroivan ja motivoivan session yrityksen toiminnan kehittämisen ympärillä. Iloksemme osallistujien kesken on virinnyt innokasta keskustelua. Kokemuksen tuoman viisauden ja parhaiden käytäntöjen jakaminen on ollut parasta antia ja jää varmasti osallistujien mieliin.
Keskustelunaiheet ovat käsitelleet laajasti mm. ohjelmistoratkaisuja, aiempia kehityshankkeita ja muutoshallinnan haasteita. Yhdessä on vertailtu erilaisia keinoja, miten saavuttaa virtaviivainen, tehokkaampi tuotanto ja parempi kannattavuus.
Me roimalaiset olemme kertoneet kehittämistämme ratkaisuista, joilla yritykset ovat jo tehostaneet toimintaansa eri liiketoiminta-alueilla, lisänneet läpinäkyvyyttä tuotantoonsa sekä parantaneet laitteiden käytön kokonaistehokkuutta.
Vielä ehtii mukaan!
Seminaarisarjasta on vielä jäljellä kaksi tilaisuutta: 6.12. käsittelemme valmistuksenohjausta (MOM/MES) ja 17.12. on aiheena miten tekoäly (AI) toimii tuotannon tukena.


Jos yritykselläsi on toimintaa Ruotsissa, tervetuloa mukaan seminaareihin! Lisätietoja saat Ruotsin yksiköstämme ja ilmoittautumiset vastaanottaa Julia, julia.flink (at) roimaint.com.