”Ratkaisemme asiakkaidemme tarpeita optisten mittausten ja laadunvalvonnan osa-alueilla”
Henkilöesittely
Hei! Olen Pauli, konenäön asiantuntija käytännönläheisellä otteella. Tekniikka, tehokkuus ja tietynlainen hifistely ovat intohimoni sekä työssä että vapaa-ajalla. Olen Otaniemen DI ja väitellyt konenäöstä Loughboroughn yliopistosta Englannissa. Kahden tohtorin perheessämme on kaksi kouluikäistä lasta. Vapaa-ajalllani harrastelen mm. koripalloa, puukäsitöitä, mieskuorolaulua ja laskettelua.
Kokemus alalta
Konenäön parissa olen ollut täyspäiväisesti 2004 diplomityön aloituksesta asti. Vuonna 2008 alkoi ura erityisesti teollisen konenäön parissa yrityksen nimen ollessa Delta-Enterprise ja samalla kasvavalla ja kasvattavalla polulla olen edelleen. Kokemusta on kertynyt myynnistä määrittelyyn, suunnittelusta toteutukseen, sekä johtamisesta eri muodoissa. Ja kaikkia näitä teen edelleen.
Ammatillinen erityisosaaminen
Vedän Roimalla tiimiä ja liiketoimintaa, jossa ratkaisemme asiakkaidemme tarpeita lähinnä optisten mittausten ja laadunvalvonnan osa-alueilla. Koen osaavani ratkaista erityisen hyvin polun tarpeen määrittelystä testauksen kautta toteutukseen, kun puhutaan konenäköalaan liittyvistä asioista laitteineen ja tarvittavine ohjelmistoineen. Osaamisen jatkuva päivittäminen on myös olennainen osa työtä, jotta pystyn palvelemaan asiakkaita parhailla mahdollisilla tavoilla.
Erityisen hienoja kokonaisuuksia urallani on ollut kehittää uusi mittamenetelmä Glastonin iLook mittalaitteeseen ja auttaa Boleflooria mahdollistamaan automaattinen puulattiatuotanto. Tulevaisuus konenäköalalla ohjautuu nyt syviin neuroverkkoihin ja sulautettuihin ratkaisuihin. Niitä kohti siis kohisten!
Artikkelit