Lapua-ketjut tuotannon digitalisaatiomatkalla


Lapua-ketjut on perinteikäs kotimainen yritys, joka kehittää, valmistaa, markkinoi ja toimittaa asiakkailleen kuljetinketjuja ja niihin liittyviä tuotteita sekä palveluita. Yritys sai alkunsa jo 70 vuotta sitten, ja on tänä päivänä oman alansa kehityksen kärjessä.
Olemme iloisia ja ylpeitä saadessamme aloittaa yhteistyön Lapua-ketjujen kanssa. Roiman tavoitteena on olla luotettava kumppani, jolta yritys löytää kaiken tarvitsemansa tilaus-toimitusketjun tehostamiseen. Teemme parhaamme, jotta myös Lapua-ketjuille tuomamme asiantuntemus ja järjestelmäratkaisut antavat lisäarvoa pitkälle tulevaisuuteen.
Alla yhteistyön julkistuksesta kertova uutinen, jonka voit lukea myös Lapua-ketjujen www-sivuilta.
Vuosikymmenten kokemus - tämän päivän teknologia
Lapua-ketjut Oy on allekirjoittanut sopimuksen Roima Intelligence Oy:n kanssa Lean System -toiminnanohjausjärjestelmän toimittamisesta. Järjestelmä kattaa käytännössä kaikki yhtiön ydinprosessit, kuten myynnin, tuotannon, suunnittelun ja logistiikan. Erityishuomio on luonnollisesti tilaus-toimitus-prosessin huomattavassa parantamisessa nykyisestä.
Vanha järjestelmä on toiminnallisuuksiltaan huomattavan rajoittunut, eikä mobiilikäyttö ole mahdollista. Näiden lisäksi tieto on pirstaloitunut useampiin eri järjestelmiin, ilman keskinäistä integraatiota. Tämä on tuottanut paljon kahdenkertaista kirjaamista ja siten virheen mahdollisuuksia, sanoo yhtiön tuotekehitys- ja laatupäällikkö Tomi Ulvila. Ulvilalla on korkeat odotukset uudelta järjestelmältä, ja hän pääsee pääkäytäjän ominaisuudessa seuraamaan käyttöönottoa läheltä.
Tietojärjestelmän uusimisella tavoitellaan ennen kaikkea toiminnan sujuvoittamista, joka tulee näkymään parempana toimitusvarmuutena ja lyhentyneinä toimitusaikoina. Samalla pyritään automatisoimaan mm. taloushallinnon toimintoja ja saavuttamaan siten reaaliaikaisempi talouden tilannekuva. Automatisaatio tuo myös suoria kustannussäästöjä.
Kristo Turunen Roima Intelligence Oy:stä kertoo Lean System -järjestelmän isoksi vahvuudeksi kytköksen alusta asti valmistavaan teollisuuteen. Turusen mukaan markkinoilla on useampia järjestelmiä, joihin pystytään räätälöimään asiakaskohtaisesti tuotannon ohjaukselliset tarpeet täyttävät toiminnallisuudet, mutta varsinaisena kohderyhmänä saattava olla esim. kaupanalan yritykset. Laaja ydinprosesseihin ulottuva räätälöintiin yleensä maksaa paljon ja hankaloittaa järjestelmän ylläpitoa jatkossa.

