Lake Forestissa sijaitsee Wonderware-alustan pääkonttori, jossa kaikki merkittävät päätökset alustaan sekä siihen liittyviin yhteistyömalleihin tehdään.
Yhteistyötapaaminen kesti kolme päivää. Päivät vietettiin keskustellen Schneiderin ja kumppaneiden kanssa erilaisista yhteistyöhön liittyvistä asioista. Kumppanit olivat tulleet paikalle ympäri maailmaa ja keskusteltavaa asiasta sekä asian vierestä riitti valtavasti. Keskusteluissa saatiin aikaan myös erinomaisia jatkotoimenpiteitä, joista kuulemme tarkemmin varmasti myöhemmin.
Työskentelyn lomassa seurueella oli aikaa myös illallistaa amerikkalaiseen tyyliin sopivissa ravintoloissa. Ruoat ja juomat olivat erinomaisia, näkymistä puhumattakaan. Alla oleva kuva on otettu Lake Forestin vieressä olevilta kukkuloilta, joissa nautimme toisen päivän illallisen. Kukkulalta oli huikea näkymä yli Californian valojen.