Tuotannon akustinen priorisointi tarkoittaa tuotannossa, sitä, että kovinta meteliä pitävä saa palvelua ensin. Tämän tuloksena joku toinen asia myöhästyy ja työjonon häiriintymisellä on ainakin välillisiä vaikutuksia koko yrityksen bisnekseen.
”Kun joku työntyy väliin, syntyy ohjaamaton tilanne, joka johtaa kiiretyökeskeytyksiin. Jotta tuotanto pysyy sujuvana, on tuotannon tilannetta pystyttävä arvioimaan koko ajan uudelleen”, Olli Kanerva Roimalta sanoo.
Toiminnanohjausjärjestelmän tiedot ovat reaaliaikaiseen suunnitteluun liiankin runsaita: tarvitaan siis työkalu, jonka avulla tilanteen voi hahmottaa nopeasti.
”Detaljitasoisen tiedon grafiikaksi kokoava Works Balancer (Advanced Planning and Scheduling, APS) on verstaan työkalu: se kertoo nopeasti mitä valmistuksessa tapahtuu ja mitä tulevaisuudessa pitäisi tapahtua. Jos nykyhetkellä on jokin työ tekemättä, se on edessäpäin aikataulutettava uudestaan”, Kanerva sanoo.

Works Balancer on suunnittelijan visuaalinen työpöytä, joka tukee töiden aikataulutusta ja kuormituksen suunnittelua. Ajoituksen suunnittelemiseksi töitä voidaan siirtää hiirellä ja muutosten vaikutukset ovat välittömästi nähtävissä.
Poikkeus on yrityksessä normaalitilanne
Usein valmistavassa teollisuudessa työ ajoitetaan yhden kerran, eikä asiaan sen jälkeen puututa. Jos tuotannossa tulee keskeytyksiä, materiaaliongelmia, konerikkoja tai sairaslomia – joita voi kuitenkin pitää normaalitilanteeseen kuuluvina – aletaankin tehdä nykyhetkessä töitä, jotka periaatteessa tehtiin jo.
Määrääkö tuotantojärjestyksen silloin äänenvoimakkuus vai jokin muu tekijä?
Olli Kanerva huomauttaa, että poikkeuksia tapahtuu jokaisessa yrityksessä joka päivä, joten korjaavien toimenpiteiden on onnistuttava helposti ja rutiininomaisesti.
”Jos työ ajoitetaan kerran eikä siihen kosketa sen jälkeen, ei toiminnanohjauksella ole käsitystä siitä, mitä tuotannossa tapahtuu. Kun tehtävä on ajoitettu väärin, työjono on väärin, niin muut ohjauskeinot otetaan helposti käyttöön”, Kanerva toteaa.

Aika-akselia voidaan tarkastella kuukausi-, viikko-, päivä- ja tarvittaessa jopa tuntitasolla
Tuotantosuunnitelma päivitettävä säännöllisesti
Vaikka Roma Software Lean Systemillä tehdyt tuotannon kirjaukset näkyvät heti myös Works Balancerissa, on tuotantosuunnitelmassa huomioitava ympäristössä tapahtumat. Päivitystarpeet voivat johtua tuotannosta itsestään, myynnin toimenpiteistä tai vaikkapa konerikoista tai sairastumisista.
Jatkuvan suunnittelun ajatus onkin, että tuotantosuunnitelma tarkastetaan ja päivitetään säännöllisesti.
”Tuotannon solut on saatava tekemään samalla prioriteetilla olevia asioita, jotta tuotannon loppupäästä saadaan haluttu tulos. Ajantasaisen tiedon avulla voidaan esimerkiksi tasata kuormaa siirtämällä töitä koneelta toiselle ja kokonaissuunnittelulla tuotantolinjasta saadaan enemmän irti”, Kanerva toteaa.
”Meillä on käytännön esimerkki siitä, että työpajan toimitusvarmuus parani 30 prosenttia sen vuoksi, että Balancerin avulla pystyttiin antamaan asiakkaalle realistinen toimitusaikalupaus”, Olli Kanerva kertoo.
Jatkuva suunnittelu johtaa töiden tarkempaan vaiheistukseen
Jatkuvan suunnittelun logiikan omaksuminen johtaa usein entistä tarkempaan töiden vaiheistukseen. ”Yrityksissä, joissa jatkuvaa suunnittelua ei sovelleta, töiden vaiheistus on selvästi karkeampaa ja arviot työvaiheiden kestosta ja kuormituksesta usein virheellisiä”, Olli Kanerva sanoo.
Virheellinen vaiheistustieto kertautuu etenkin pitkissä sarjoissa. Kanerva korostaa, että seurannassa ja mitoituksessa ei tarvitse mennä yksityiskohtiin. Tuotannonsuunnittelija ei tarvitse henkilötason tietoa eikä mittaamista sekunnilleen ja sentilleen, vaan luotettavaa yleiskuvaa resursoinnin perusteeksi.
”Vaikka graafisen työkalun edut suunnittelussa ovatkin selvät, kyse on prosessin jatkuvasta optimoinnista eikä uuden ohjelmiston käyttöönotosta. Jatkuvan suunnittelun ideologian käyttöönotolla on paljon saavutettavaa”, Olli Kanerva toteaa.
RoimaSoftware Lean System
RoimaSoftware Lean Systemin sisältää valmistavan teollisuuden työkalut, jotka on tarkoitettu tuotannon, ostojen ja projektien suunnitteluun jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Balancer kokoaa toiminnanohjausjärjestelmän massiivisen, detaljitasoisen tiedon selkeäksi, moniulotteiseksi grafiikaksi. Tämä mahdollistaa kokonaistilanteen nopean visuaalisen arvioinnin.

Kuormitusraportti osoittaa valitun resurssin kapasiteetin ja kuormituksen kehityksen
Olli Kanerva,
Roima Intelligence