Digitalisaatio nostaa tuotannon tehokkuutta
Kun teollinen tuotanto digitalisoituu, samoilla resursseilla tuotetaan enemmän parempaa laatua.


Tuotannon tehostuminen ei merkitse pelkästään tuotannon volyymin kasvua.
”Tuotannon tehostuminen merkitsee määrääkin enemmän laatua eli sitä, että kuluttaja saa tuotteen sellaisena kuin on odottanut”, linjaa Roima Intelligencen prosessiteollisuuden liiketoiminnasta vastaava johtaja Antti Varis.
Roima on kasvanut vajaassa kymmenessä vuodessa teollisen digitalisaation suunnannäyttäjäksi 250 ammattilaisen voimin. Yrityksen vuosittainen liikevaihto on noin 32 miljoonaa euroa.
Roima on toimittanut muun muassa elintarvikekonserni Snellmanille yhden maailman monipuolisimmista ja käyttäjäkokemukseltaan parhaista tuotannonohjausjärjestelmistä.
”Jatkuvan parantamisen ohjenuorana on Snellmanilla se, että tuotannossa on helppoa tehdä asiat oikein ja vaikeaa tehdä ne väärin. Järjestelmä kertoo Snellmanin Kokkikartanolla esimerkiksi sen, miten kinkkukiusauksen valmistaminen tehdään, ja mittaa, onko työ tehty oikein. Kun massa on paistettu, järjestelmä huolehtii, ettei paistamisen ja jäähdytyksen väli ole liian pitkä. Työntekijät saavat mittausten perusteella palautetta työstään, ja näin tuotantoa parannetaan jatkuvasti. Työnkierto ja esimerkiksi kausityöntekijöiden perehdyttäminen helpottuvat ilman laatupoikkeamia, kun järjestelmä tukee työnohjausta”, Snellmanin tietohallintojohtaja John Aspnäs kertoo.
Tuotannon digitalisointi ei ole tietotekninen ratkaisu vaan aina osa yrityksen ja ihmisten jatkuvaa kehittämistä. Sillä on liiketoiminnalliset tavoitteet ja mittarit, kuinka tavoitteisiin on päästy.
Tuotannon digitalisointi on aina osa yrityksen jatkuvaa parantamista.
Digitalisaatio merkitsee sekä perinteistä tuotantotiedon keruuta yritysjohdon käyttöön että tuotannon reaaliaikaista kehittämistä siitä saadun tiedon perusteella.
Globaalissa tuotannossa eri tehtaiden prosessit harmonisoidaan mahdollisimman pitkälle niin, että osa niistä voidaan ajaa esimerkiksi pilvipalveluna tarjottavasta MES- tai Azure IoT -järjestelmästä. Harmonisointi vaatii johdon sitoutumisen siihen, että operatiivista toimintaa kehitetään aidosti koko yrityksessä.
”Yritysjohto arvostaa kaikkialla yhtenäistä ja yhtä laadukasta tuotantoa. Kun digitaaliset järjestelmät tulevat aidosti osaksi tuotantoa, voidaan parhaat käytännöt harmonisoida kaikille tehtaille”, Varis tiivistää.
Artikkeli on julkaistu Talouselämän CEO-liitteessä 12.11.2021.