Pohjoismaisen kauneuden edelläkävijä Lumene yhteistyöhön Roiman kanssa
Lumene on suomalaisten naisten rakastama ja puhtaan kotimaisen kosmetiikan markkinajohtaja. Yrityksen menestys alkoi jo 1970-luvulla, mutta Lumene ei ole jäänyt menneeseen.
Viime vuosina brändi on käynyt läpi täydellisen muodonmuutoksen, kun kaikki visuaalisesta ilmeestä tuotteisiin päivitettiin nykypäivän trendejä ja tarpeita vastaaviksi. Seuraavaksi vuorossa on tuotantotapojen tehostaminen, jatkuvan parantamisen hengessä.
Tehokkuus on yksi tärkeistä mittareistamme ja jatkuva parantaminen toimintamme kulmakiviä. Häiriöiden vähentäminen ja niiden syiden analysointi on yksi tavoitteemme, mutta siihen yltääksemme tarvitsemme enemmän dataa.
OEE-seurantajärjestelmän kautta tiedon saaminen ja sitä kautta kehitystyö ja päivittäinen raportointi helpottuvat. Samalla saamme monipuolistettua toimintaamme. Eikä yhtään haittaa, että järjestelmä on myös yksinkertainen käyttää”.
– Anne Mäkelä, Production Development Engineer, Lumene
Reaaliaikainen tieto käyttöön
Lumenella on nyt alkamassa tuotannon kehittämisen hanke. Sen aikana toteutetaan OEE -järjestelmä (Overall Equipment Efficiency), joka kerää reaaliaikaisesti tietoja tuotantolinjojen tehokkuudesta ja mahdollisista häiriöistä – tietoa, joka on arvokasta mm. päivittäisjohtamisessa.
Kumppaniksi Lumene valitsi Roiman. ”Eurooppalaisen teollisuuden tehostaminen on Roiman elämäntehtävä, ja olemme ylpeitä voidessamme antaa asiantuntemuksemme myös Lumenen kaltaisen kansainvälisen brändin käyttöön”, iloitsee Roimalta Sampo Reivilä, Lead Consultant, Manufacturing Digitalization.
Kehitys jatkuu
Lumenelle toiminnan tehostaminen, tiedon kasvattaminen ja sitä kautta kokonaisvaltainen kehittyminen ovat yhteistyön lähtökohtana.
”Tehokkuus on yksi tärkeistä mittareistamme ja jatkuva parantaminen toimintamme kulmakiviä. Häiriöiden vähentäminen ja niiden syiden analysointi on yksi tavoitteemme, mutta siihen yltääksemme tarvitsemme enemmän dataa. OEE-seurantajärjestelmän kautta tiedon saaminen ja sitä kautta kehitystyö ja päivittäinen raportointi helpottuvat. Samalla saamme monipuolistettua toimintaamme.
Eikä yhtään haittaa, että järjestelmä on myös yksinkertainen käyttää”, sanoo Anne Mäkelä, Production Development Engineer Lumenelta.
Lumenen tuotteet suunnitellaan ja suurin osa myös valmistetaan Espoossa. Yhtiön juuret ovat pohjoisen Suomen puhtaassa luonnossa ja sen ainutlaatuisissa raaka-aineissa, pohjoisessa valossa ja lähdevedessä sekä pohjoisissa hyvinvoinnin rituaaleissa. Lumenen myynti, markkinointi, tuotanto sekä logistiikka työllistävät Suomessa yli 300 henkilöä. Kansainvälisesti yhtiön palveluksessa on tänä päivänä lähes 500 henkilöä. Nimensä Lumene on saanut Kuhmoisissa sijaitsevasta ”lummenne” -järvestä. Nimi tarkoittaa myös valoa latinan kielellä – ”lumen”.